maanantai 25. maaliskuuta 2013

Odotusta.

Koeviikko ja keuhkoputkentulehdus. Greeat. Nyt odotetaan, odotetaan kesää ja sitä, että koeviikko menee ohi. Tai ei ihan, ennen sitä odotetaan torstaita. Torstaina musta, Iidasta ja Latesta koostuva eeppinen trio suunnataan Helsinkiin metalorgyyn.
   Niin mahtava keikka tulossa ja mä ja L etenkin fiiliksissä, keikallahan me tavattiinkin. Illan ohjelma on pitkä ja luultavasti hiiieman väsynyttä porukkaa on tiedossa. Torstaina Tampereelta 18.07 junalla Helsinkiä kohti ja Late nousee Riihimäeltä kyytiin. Helsingissä n. klo 19.52 ja siitä kipitellään Nosturiin. Arvioitiin, että jos ovet aukeaa klo. 20.00 niin soitto alkaa ysiltä tai jo puoli yhdeksän. 4 bändiä soittaa n. 45 minuutin settejä niin jää ihan sopivasti pelivaraa ehtiä kamppiin ja 03.15 bussiin :-------D ei huhhuh. Mitähän tästä nyt tulee. Innolla jäämme odottamaan.

lauantai 23. maaliskuuta 2013

Koko viikko

Viime viikko oli kokonaisuudessaan puuduttavan tylsä, mutta samalla niin täynnä odotusta, että se oli melkein kiinnostavakin. Ristiriitaistako? Ehei.
     Keskiviikkoahan mä odotin, sillä silloin päräytettiin Karon kanssa viimeistä kertaa parolannummelle hakemaan L:llä meitin luokse, intti on nyt kokonaan ohi ja aamuja pyöreä 0. Late oli jo aiemmin uhannut lähtevänsä reserviin pelkissä shortseissa, tennissukissa ja sandaaleissa. Tietysti Karon kanssa toivottiin, että näin ei olisi, mutta kun kauhee lössi äijiä ilmestyi nurkan takaa soittaen "who let the dogs out" kappaletta ja näin parin vaaleita karvaisia sääriä tiesin, että jaha sieltä hän se tulee. Suloinen barettipäinen punapää, eikä enää edes valtion koira.
   Alkuviikko vain oleiltiin, mä kävin koulussa as usual. Perjantaina juhlittiin Karon kirjotusten loppumista ja Laten intin loppua, juotiin lonkeroa ja syötiin juustonaksuja. Syvällisiäkin puhuttiin. Tämmöiset pienetkin jutut saa niin helkkarin hyvälle tuulelle. Lauantaina, eli tänään kävin saattamassa L:llän linikselle ja oli hyvä olo hyvästellä, kun tietää, että toinen pääsee onnellisesti kotiin nukkumaan eikä puolustusvoimien punkkaan. Niin hyvä viikonloppu :). Pahoittelen kuvamateriaalin puutetta, se olisi luultavasti sokeuttanut muutaman ihmisen niin en viitsinyt riskeerata.

tiistai 12. maaliskuuta 2013

väsynyt, mutta onnellinen

Savonlinnan reissusta toipuminen käynnissä.
vain hitusen tämä merkintä (hupsis). Kuitenkin, kuten aiemmin kirjoitin ajeltiin aikaisin lauantai aamuna Savonlinnaan. L:n tädillä oli synttärit ja niitä mentiin juhlistamaan. L:n äiti ja tädit oli aivan ihania! Etenkin äiti, juuri palannut 4 kuukauden Intian matkaltaan. Ihanan simpsakka, kannustava ja sopivan huolehtiva. Tosi symppis jollain tavalla ♥. Illan aikana syötiin ja juotiin (ehkä vähän liikaakin), istuttiin paljussa ja saunottiin. Jostain syystä eksyin miesten saunavuorolle, helvetin mukavaa äijäporukkaa, joskin vähäpukeisia. Tämän lyhyen viikonloppu tripin aikana kävi selväksi ainakin se, että L:n toinen veli on helvetin jepa ja sen kihlattu myös ja toinen veljistä ihan täysi töhö, kiitos kun omistat tilannetajun :--). Ei mulla muuta kait tähän kohtaan ollut, oli pakko päästä laittamaan tää nyt.

sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Tampere-Parola-Tervakoski-Savonlinna akseli

Tapahtumarikkaan hiihtolomaviikon jälkeen lähdin tänä aamuna (taas) kohti Parolannummea. Bussilla en ollut koskaan sinne mennyt ainoastaan tullut takaisin, joten bussissa oli semi kuumotukset, kun en ihan ollut varma siitä, että missä hevonvitussa on liittymä 27. Kuski oli kuitenkin ei-niin-stereotyyppinen bussikuski eli siis mukava ja ei elämäänsä kyllästynyt joten lupasi huikata minulle oman pysäkkini kohdalla. Jäin sitten tuossa pahamaineisessa liittymässä ja lähdin talsimaan. Yllätyin, kun tuttu kurkkusalaattimies ehti minua vastaan jo ennen kun olin ehtinyt puolimatkaan.

Yhdessä sitten hytistiin aivan saatanan kovassa tuulessa (voi suokaa anteeksi karkea kielenkäyttöni) ja odoteltiin L:n veljeä. No kyseinen herra ajoi ohi ja koska kyse oli moottoritien risteyksestä, saatin odotella jokunen tovi, että pääsi takaisin samaan paikkaan. Kyytiin päästiin ja ajeltiin Tervaan. Matkaa varjosti huono rahatalous, kun piti käydä kaupassa ja huomiselle reissulle olisi pitänyt kuulemma hommata 25e bensaan..No ei me turhia murehdittu, käytiin kaupassa ja sovittiin, että murehditaan myöhemmin. Päästiin L:län kämpille ja ehdittiin me tässä ruokaa laittaa ja musiikkia kuunnella vähän aikaa, nyt pari kurkkusalaattimieskaveria tupsahti ovesta ja tiedossa olis leffaa, tosin pojat meni nyt saunaan ja mä jäin kirjottelemaan.

Huomenna aikainen lähtö L:n tädin syntymäpäiville Savonlinnaan, ainakin paljuilua pitäisi olla tiedossa, mutta ennen sitä ihana 6.30 herätys ja kolmen tunnin antoisa ajomatka edessä. Nään myös lähes koko äidin puoleisen suvun...(APUA!), mutta kuulemani mukaan oikein mukavaa porukkaa eikä huolta pitäisi näin siis olla.

Stay tuned for more

sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Hyvää hiihtolomaa kaikille! :--)

normaali sunnuntai
Hyvää ja rentouttavaa hiihtistä kaikille. Pitäkää kivaa tai olkaa ihmisixsixsix. Höhö. Mä lähden todennäköisesti yhen kaverin kanssa äiten luokse maalle, tiedossa miljoonat lumityöt ja pilkkimistä. Nautitaan talvesta (lue. umm nope) mutta ei kipeydytä. Se ei ole kivaa.

sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Tilannepäivitys.

Kauheesti on tapahtunu parin päivän aikana. Viikolla oli koulussa kunnon hälinää, kun jengi maalaili penkkarijulisteita, itki käytävällä peruuntunutta Wanhojen meikkiaikaa, pelkäsi jäävänsä ilman ystävänpäivä pusua/deittiä/seksiä ja huolehti abiristeilyn juomien hinta/laatusuhdetta.
    Itsehän en kuulunut tuohon joukkoon ykkönen kun olen. Olin tosiaan maanantain ja tiistain pois koulusta kipeyteni vuoksi ja keskiviikkonakin hieman ulalla siitä, mitä koulussa oikein on meneillään, mutta sopeuduin ideaan kouluelämästä nopeasti.
   Keskiviikkona käytiin parin kaverin kanssa Parolassa moikkaamassa Jääkäri J:tä ja alokas Gonervaa :--D oli hyvä reissu, mitä nyt vähän kiusattiin alokasta, tsiigailtiin miestarjontaa (hot damn by the way) ja meinattiin kuolla paluumatkalla no biggie.
  Ystävänpäivä oli samalla ihana ja samalla tosi kamala. Yksinäisyys on ehkä hirveintä mitä tiedän, tarviin määkin siis omaa aikaa, mutta yksin olo silloin kun ei tahdo olla yksin on kamalaa. Nyt jouduin olemaan yksin, koska oli normi viikko eikä ollut L:lle tiedossa lomaa missään muodossa...edes viikonloppuna, rustasin sitten kirjeen ja laitoin sen menemään. Olin kovin nuutunut, kunnes kävin itse postilaatikolla. Höpsö poika, sanoi lähettävänsä vain sotkusta kortin, mutta siellähän oli pitkä kirje täyttä sulattelua. Hienon kuvankin oli tupakaveri piirtänyt, nauratti vähän :').
  Kun tuo ystävänpäivä nyt meni tuossa, niin sain kuin sainkin iskän lauantaina heittämään mut taas Parolannummelle, sotilaskoti 2:seen. Välillä kelaan, että mitähän se henkilökunta miettii, kun tyyliin asun siellä.   Meillä oli ruhtinaalliset 3 tuntia käytössä, joista tunti soden aulassa, kun olin ennen avaamista jo paikalla, erittäin hyvä päivä täytyy sanoa. Korvasi ystävänpäivän täydellisesti. Ja hei eikö ystävänpäivän pitäisi olla joka päivä?

maanantai 11. helmikuuta 2013

Kipeyksien kipeys

Tämä viikonloppi oli kerrassaan menestys. Torstaina otettiin chillisti, perjantai bailattiin villisti. Kaverilla oli synttärit ja sinne me lähdettiin Jääkäri L.J: n kanssa. Onnistuneet pippalot oli kerta kaikkiaan, mitä toi yks nyt jotain kukkaruukkuja huito alas ikkunalaudalta. Lauantai vieteltiin kotona, L:llä krapula ja mulla ääni niin mennyt ettei kuulunut kuin pihinää, jos suuni aukaisin. Mä leikin kevätrullaa peitossani, kun L ilmoitti lainaavansa mun bussikorttia ja sanoi tulevansa pian. Mietin vähän aikaa, että mihin se nyt sai päähänsä lähteä kun oli kuitenkin semi aikaista vielä, mutta se palasikin aika nopeesti mustaherukkamehun kanssa :') Liikutuin. Oli tosi hyvä viikonloppu kokonaisuudessaan ja nyt kärsin siitä, että L:llän ehkäpä viimeinen viikonloppu gines on nyt eikä nähdä taas kahteen viikkoon ja sitten siitä, että ollessani kipeä en voi mennä treeihinkään. Ärsyttää ja ottaa päähän. Paineita ei pääse purkamaan ja turhautuneisuus sisällä makoiluun vain kasvaa, mur. >:( Nyt voisin ehkä silmäillä matematiikan tehtäviä, jos tunnilla pysyisi vaikka kärryilläkin!