Viikonloppuja!

Tämä viikonloppu wasn't anything out of the ordinary, en ryypännyt, enkä pahemmin riehunutkaan. Vietin viikonloppua loppuun kulutetun inttipojan kanssa, jonka mielestä viiksien piirtäminen naamaan ei ole hyvä läppä. Onhan, aivan jumalattoman hyvä.
    Syvällisten puhumistä ei voi oikein välttää missään ihmissuhteessa ja tätä harrastettiin L:n kanssa moneen otteeseen tänä viikonloppuna. Jäi hyvä fiilinki ja toiseen on helppo luottaa, kun tietää miltä toisesta tuntuu. Paras tunne on, kun odottaa toisen näkemistä monta viikkoa ja sitten kun se seisoo ovella, niin siitä ei vain tahdo päästää irti. Kyynelkanavat tulvii yli ja vain se, että näkee toisen olevan kunnossa helpottaa oloa. Tiedäkin se, että vaikka töhöilet, unohdat bussirahat ja olet hölmö niin pidän sinusta. Tuollaisena kuin olet. Viisikymmentäkaksi aamua edessä ennen kuin olet vapaa mies ja minähän odotan, oli se sitten 52 tai vaikka 365 aamua. Koita jaksaa. Saattaminen siihen bussiin on aina yhtä kamalaa, kauhea lauma kurkkusalaatteja vyöryy kohti viitos laiturilla kökkivää bussia, seisot vieressä ja ote kädestä kovenee. Irti on pakko silti päästää. Lähden aina ennen bussia kävelemään kotia kohti ja vaikka olenkin kovista kovin pahaperse niin alahuuleni vapisee ja nielen kyyneliä vastaantulijoiden katsoessa kummauksuen. On kummallista, mitä saat minussa aikaan. Pidän tästä tunteesta. Lämpö.